Tervetuloa nautiskelemaan itsesidonnasta, tapaamaan muita itsesitojia, treenaamaan ja jakamaan tietoa ja osaamista Turku Peer Ropen itsesidontasunnuntaihin!
Itsesidonta on nimensä mukaisesti sitä, että henkilö sitoo itseään. Se voi olla koristeellista, meditatiivista, eroottista, teknistä, akrobaattista tai hupsuttelevaa – eli juuri sellaista kuin sitoja itse tahtoo!
Tämä on matalan kynnyksen tapahtuma kaikille itsesitojille, taitotasosta riippumatta, eikä ollenkaan haittaa, vaikka et olisi koskaan ennen käynyt Turku Peer Ropen tapahtumissa.
Päivän ohjelma suunnitellaan yhdessä tapahtuman alussa. Kaikki osallistujat voivat ehdottaa aiheita yhteiselle sitomisen harjoittelulle tai keskustelulle, ja pienempiä ryhmiä eri aiheiden ympärille voidaan muodostaa useitakin. Varaamme tapahtuman loppupuolelle aikaa myös omaan sessiointiin ja jälkihoitoon.
Tapahtumassa sana ja tila on vapaa: voit osallistua keskusteluun tai keskittyä vain omaan sitomiseesi. Jokainen voi myös opettaa muita, eli tämä ei ole opettajajohtoinen työpaja vaan vertaisoppimistila.
Tapahtuma on tarkoitettu vain itsen sitomiseen: voit osallistua tapahtumaan parin (tai useamman henkilön) kanssa, mutta ethän sido hänen (heidän) kanssaan tapahtuman aikana. (Ks. kuitenkin esteettömyystiedot.)
Aika: 13.10. klo 12.00 – 17.00. Toivomme, että saavut 11.45 – 12.00 välillä, jotta kaikki ovat paikalla, kun aloitamme klo 12.00.
Paikka: Kulttuuritehdas Manillalla, Läntisen tanssin aluekeskuksen studiolla (Itäinen rantakatu 64 B)
Saapumisohje: Sisäänkäynti on sisäpihan vasemmassa takanurkassa portaiden yläpäässä (ks. kuitenkin esteettömyystiedot). Sisällä löydät studion Tehdas-teatterin ja Aurinkobaletin välistä.
Ikäraja: K18
Hinta: 5 €, vähävaraisille ilmainen
Kieli: suomi & englanti, tarvittaessa ruotsi
Ilmoittautuminen: Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua.
Muuta: Vältäthän hajusteiden käyttöä tapahtumissamme.
Ota mukaan omat köydet, jos sinulla sellaiset on – lainaköysiä on kuitenkin saatavilla.
Voit pukeutua haluamallasi tavalla, mutta suosittelemme mukavia ja joustavia vaatteita.
Mukaan voi olla hyvä ottaa myös vesipullo ja pientä evästä.
Esteettömyystiedot: https://docs.google.com/document/d/1SHqVsr-iDoBdpx6iG9NYGilDzinv3yQ8vhN0k2bbcP4/edit?usp=sharing